Olen aikamoinen kahvilakulttuurin yltiökäyttäjä, varsinkin lukion aloitettua olen tuhlannut monia hyppytunteja kahviloitsemassa keskustan vakiopaikoissani. Myös matkustaessani muissa kaupungeissa olen havainnut hyväksi kokeilla aina erilaisia kahviloita. Siksi ajattelin laittaa oman osion herkuille jotka ansaitsevat minusta maininnan blogissani!

Viime maanantaina minulla oli aikaa ennen iltaiselle Japanin kurssilleni lähtemistä, poikkesin Coffee Houseen ja päätinpä kokeilla karkkipirtelöä

.

 

Oli herkullinen kokemus! Paras pirtelö ikinä. Tätä kun osaisi valmistaa olisin onnellinen, jos joku siis sattuu lukemaan tätä pientä merkintää ja tajuaa "Hei tuohan on ihan helppo tehdä!" niin olisin kiitollinen vihjauksesta ohjeeseen!

No matkustelin myös tässä syyslomalla Helsinkiin Kirjamessuille ja vierailin tottakai myös Ruoka- ja Viini messuilla. Sieltä käteen tarttui hyvä kirja, ja tällaisia herkkuja..

Herkullisia suklaisia konvehteja, kaikkia kaksi kappaletta... paitsi noita alarivin vasemmalla olevia noisetteja otin kolme. Maksoivat 6,85€ kokonaisessa paketissansa. Tuo punainen möykky on marsipaania, itse en siitä välitä mutta ystäväni pyysi ostamaan hänelle sellaisen.